Liika stressi ja kiire jumittavat mielen, eikä hyvää tulosta synny millään. Silloin ei auta kuin pysähtyä. Mutta miten ihmeessä, kun deadlinet pukkaavat päälle ja elääkin pitäisi? Psykologi ja psykoterapeutti Seppo Ahtola auttaa.
Optimaalinen määrä stressiä ja kiirettä saa luovuuden kukoistamaan ja ajan riittämään kaikelle tarvittavalle. Mutta jos tehoja on liikaa, takapyörät sutivat. Mitä tehdä, jos mieli on jo kirinyt ylikuntoon?
Muistan lapsuudestani erään kerran, kun bussinkuljettaja ajoi vain pysäkkien ohi välittämättä viittoilevista matkustajista. Kuski oli pahasti myöhässä aikatalustaan rankan lumipyryn vuoksi. Kuroakseen aikataulun kiinni, hän jätti matkustajat hytisemään pysäkille. Tuleehan seuraava bussi jo tunnin kuluttua, menköön sillä!
Esimerkistä on helppo nähdä, mikä meni pieleen. Miten sitten estää tehokkuutta korostavassa ympäristössämme kiirettä lukitsemasta aivojamme ja sokaisemasta silmiämme?
Työstressistä on kirjoitettu ja tubetettu niin paljon, että ehkä siitäkin on jo tulossa rasite. Oman kiteytykseni aiheeseen tavoittaa Woody Allenin hauskasta versiosta sadusta Muurahainen ja heinäsirkka.
Kesällä muurahainen raatoi ja raatoi, mutta sirkka se vaan soitteli ja soitteli koko kesän. Sitten kun talvi tuli, sirkka se vaan soitteli edelleen, mutta muurahainen valitteli rintakipuja.
Mitä tästä opimme? Hidasta, ja voit saavuttaa haluamasi nopeammin.
Tämä pätee myös omaan työhöni psykoterapeuttina. Työni edellyttää kärsivällisyyttä muutoksen keston suhteen. On edettävä asiakkaan ehdoilla. Toki keskinäisessä huumorissamme elää aina välillä toteamus, että puhu nyt sitten nopeammin, kun tulit myöhässä.
Asiakastapaamisteni lähtöasetelmana pidän usein sitä käänteistä ajatusta, että en ajattele, mutta olen silti olemassa niin tyhjällä mielellä kuin mahdollista: läsnä asiakkaani tarpeille ja ajatuksille. Kuunneltuani, ja ennen kaikkea kuultuani häntä, alan vasta liittää aikaisemmin koulutuksessa oppimaani ja muita asiakkailtani kertynyttä kokemustietoani hänen tilanteeseensa.
Työni tavoitteena on avata hoidettavalle uusia näkökulmia, jotta hän voisi luottaa itseensä ja edetä jatkossa omillaan, vähän niin kuin lapsena kaksipyöräisellä ajoa opeteltaessa. Hoidettava on ja pysyy omana kokemusasiantuntijanaan, ja tässä maailmassa psykoterapeutti on avustava henkilö. Ei voi kiirehtiä. Kiirehtiminen päinvastoin hidastaisi prosessia.
Luovilla aloilla kiireen haitallinen vaikutus vain korostuu. Jos sisäisiä ja ulkoisia ärsykkeitä on liikaa kilpailemassa huomiosta, tarpeetonta on vaikea sulkea pois mielestä. Aivot tarvitsevat riittävästi lepoa, jotta mieli olisi levollinen. Levollisuus on nimittäin se ympäristö, jossa luovuus viihtyy. Vaikutteiden keräämiseen ja niiden prosessointiin tarvitaan aikaa, jotta voisi syntyä uskottava ja toimiva kokonaisuus, uniikki luova ratkaisu.
Pysähtymisen merkitystä ei aina ymmärretä. Silloin unohtuu, että aivotkin väsyvät. Liika yrittäminen hukkaa voimia. Joskus vain on niitä lumipyryjä, eikä matka suju. Silloin kannattaa ottaa aikalisä.
Jos mielessä pyörii niin paljon asioita, ettei ajatus kulje, on syytä pysähtyä ja tyhjentää mielensä. Junnaava ajatus esimerkiksi kiireestä ja ajan loppumisesta kesken vie huomion itse tekemiseltä. Silloin pysähtyminen on aivoille lepohetki: Iso pyörä on saatava pysähtymään ja annettava aivoille edes pieneksi hetkeksi muuta ajateltavaa.
Keinoja on monia ja on hyvä kokeilla, mikä toimii itselle. Joku nollaa ajatuksensa pelaamalla hetken esimerkiksi tietokonepelejä, toinen nousee työpöydän äärestä ja hakee kupin kahvia, kolmas hengittelee rauhallisesti ja tietoisesti.
Monessa työyhteisössä on jo unohdettu – ainaisen kiireen vuoksi varmaankin – yhteiset kahvitauot, joissa jutellaan niitä näitä, nauretaan päivän vitsille. Tauon jälkeen kimurantti pulma saattaa ratketa itsekseen.
Päivän päätteeksi kannattaa mennä liikkumaan luontoon, sillä pelkän kaupunkiluonnossa oleilun on todettu laskevan stressitasoja. Saati jos menee metsään kuljeskelemaan. Stressiä voi koettaa purkaa myös joogaamalla, meditoinnilla tai vaikka puutarhanhoidolla. Tärkeintä on tehdä jotain muuta kuin työhön liittyviä asioita.
Yksi tärkeimmistä kiireen ja stressin selättämiskeinoista on opetella sanomaan ei. Useimmista on ihan ok, jos työkaveri sanoo, ettei ehdi auttaa juuri nyt, mutta ehkä ensi viikolla. Sama pitäisi sallia myös itselle: Aina ei vain pysty venymään. Ei, vaikka työ olisi kuinka kivaa ja mukaansatempaavaa. Kivastakin hommasta voi tulla pakkopullaa, jos sitä on liikaa.
Ihan vihoviimeinen pysähdys tulee, kun palaa loppuun. Burn out on ikävä matkakumppani. Se hiipii salakavalasti ja sen tulo voi olla vaikea huomata. Jos päivittäistä kuormaa on liikaa, eikä stressipiikeistä enää palaudukaan esimerkiksi viikonlopussa, kannattaa olla tarkkana. Heräätkö siis aamuöisin miettimään töitä, unohteletko asioita, särkeekö päätä ja kolottaako selkää? Olet ehkä jo lähellä pakkopysäytystä. Nyt on korkea aika pysähtyä. Opetella sanomaan ei.
Jos kiire painaa ja luovuutesi on lukossa, Kubosta löytyy aina apua. Ota yhteyttä, keksitään yhdessä toimiva ratkaisu. Jos taas stressinhallinnan asiat mietityttävät, Seppo on oikea osoite: uusisuunta2020@gmail.com !